Normipäiviä

Nyt on kaksi päivää työpaikassani Velon kulttuurikeskuksessa jo takana. Vaikuttaa ihan mukavalta paikalta, paljon lapsia ja toimintaa...tähän mennessä olen itse osallistunu mm. lattaritanssitunnille (opetuksen seuraaminen kreikaksi oli kohtuullisen hankalaa) ja korutyöpajaan. Lähiaikoina alan itsekin kehittämään kaikenlaista toimintaa, mutta katselen mieluusti alussa vähän sivusta. Lapset ovat innoissaan opettamassa mulle sanoja kreikaksi, eiköhän se tästä.

Työpaikka sijaitsee Kiatoa lähellä olevassa kylässä, joten linja-autolla saa päivittäin matkustaa vartin verran suuntaansa. Tänään sain kyydin kotiin keskuksesssa työskentelevältä naiselta, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Jouduin käyttämään kaiken osaamiseni, jotta pystyimme keskustelemaan automatkan ajan. Vieläkin tuskanhikeä pukkaa!

Täällä kyllä huomaa, varsinkin kun Kiato ei tosiaan ole mikään suurkaupunki, että ulkomaalaisiin kiinnitetään todella paljon huomiota. Eilen kävelin yksinään kaupungilla, ja tuntui että kaikki tuijottavat. Siihen alkaa jo oikeastaaan tottua, eikä sitä ota mitenkään pahalla. Kielitaidottomuudesta syntyy myös ihan hauskoja tilanteita. Eilen vihanneskaupassa myyjäsetä antoi mulle läjän banaaneja kaupan päälisiksi. Kai se mun kreikaksi räpeltäminen oli niin huvittavaa seurattavaa sitten. Jos kertoo olevansa Suomesta, joku innokas aina huutaa joko "Lordi" tai "Kimi Räikkönen". Mahtavaa, että olennaisimmat asiat maastamme ovat välittyneet myös eteläeurooppaan...


Uusi koti alkaa vaikuttaa jo kotoisammalta. Kuurasimme semiällöttävän keittiön uuteen uskoon (ei sillä, ettei täällä nytkin olisi järkyttävä sotku, mutta se onkin itseaiheutettua) ja olemme sopeutuneet muihinkin haasteisiin, kuten pyykkikoneeseen. Se on oikeasti aikamoinen hasardi, sillä olen saanut joka kerta sähköiskuja märistä pyykeistä, kun olen avannut luukun. Siksi nykyään "naaraamme" pyykit pois koneesta pitkällä kepillä. Kätevää kuin mikäkin. Eilen iski ensimmäistä kertaa koko reissun aikana koti-ikävä, mutta sekin helpottui kummasti soitolla kotiin. Heippa vaan äiti!


Tänään minä ja kaksi muuta suomalaista menimme tervehtimään Korinthoksen kaupunginjohtajaa. Taustalla oli merkillinen tapahtumasarja. Unkarilaiset ystävämme ovat vailla vakituista asuntoa Korinthoksessa, ja jotta kaupunki antaisi heidän käyttöönsä täksi kevääksi kämpän, piti käydä vähän edustamassa. Kaupunginjohtaja ei kuitenkaan halunnut tavata unkarilaisia, vaan meidät suomalaistytöt, koska hänen mielestään "Suomi on niin paljon eksoottisempi". Niinpä me menimme hymyilemään nätisti kaupungintalolle, ja meistä otettiin sarja teennäisiä ryhmäkuvia. TV-kameratkin olivat paikalla, mutta ne onneksi kuvasivat vain kaupunginjohtajaa. Meillä ei ole erityistä tarvetta päästä uutisiin kahta kertaa yhden viikon aikana.

Suomalaisena Kreikassa oleminen on vähintäänkin jännittävää.