Yksi syy, minkä takia olin aivan täpinöissäni Kreikkaan lähdöstä, oli se, että täällä on varmasti lämpimämpää ja kesäisempää jo...No, ainakaan lähipäivät eivät varsinaisesti ole vastanneet sitä mielikuvaa. Harmaa sää, vihmova sade ja tuuli, joka heiluttaa kivitaloa perustuksiltaan, ovat ehkä vähän ankeita. Eilen katselin ihmeissäni lunta, jota oli ohuena kerroksena ylempänä vuorilla. Kai se sitten on vielä talvi.
Useampi päivä ollaan oltu nyt vain täällä Kryonerissa, ja päivien ohjelma on ollut aina aika samanlainen: herätys aamukahdeksalta, neljä tuntia enemmän ja vähemmän aktiivista kreikan opiskelua, kokkailua, vähän ulkoilua ja maisemien ihmettelyä, lähikaupassa itsensä nolaamista kielitaidon puutteen takia, ja illat hengailua ja herkuttelua ruoan ja juoman merkeissä.
Pari päivää sitten saksalaiset tytöt tulivat myös asumaan hostelliin. Pienenä yllätyksenä tuli se, että he eivät puhu juuri sanaakaan englantia. Eli jo valmiiksi jokseenkin haastavaan kieliympäristöön saatiin lisää monimutkaisuutta. No, nyt täytyy taas vaan yrittää vääntää aivoja uudelle kielitaajuudelle. Tällä hetkellä päivittäin kuulen suomea, englantia, unkaria, kreikkaa, vähän ehkä ruotsia ja tanskaa, ja nyt vielä saksaa. Jaksakaa pysyä messissä aivot!
Sen verran olemme olleet ulkomaailmassa, että eilen kävimme Kiaton lähellä katsomassa muinaista amfiteatteria ja historiallista museota. On ne kreikkalaiset olleet aika fiksuja insinöörejä aikoinaan. Aika makeeta oli kiivetä amfiteatterin huipulle ja silti kuulla kohtuullisen hyvin, mitä alhaalla olija puhui. Oli helppo kuvitella aikamatka taaksepäin. Paitsi on se nykyään parempi kun naisetkin saa esiintyä teatterin lavalla, miesten ei tarvitse kimittää hassulla äänellä ja pukeutua mekkoon...
Näin eilen myös korkeimmat aallot tähän astisessa elämässäni. Kiaton satamassa kävi hullu merenkäynti, ja vesi oli aivan turkoosia. Huippua. Kevyempi tyttö olisi varmana lentänyt tuulen mukana aaltoihin. Onneksi mulle maistuu paikallinen ruoka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti