Näkemiin vuoristokylä!

Eilen saimme tosiaan viimein tietoa työpaikoistamme, ja ainakin minä olen nyt aika innoissani uusista projekteista. Työpaikkani sijaitsee Velossa (oikeinkirjoitus tarkistettakoon myöhemmin!), lähellä Kiatoa. Kyseessä on kulttuurikeskus lapsille ja nuorille pienessä kylässä. Vielä en tarkkaan tiedä työnkuvaani, mutta varmastikin erilaisia teatteri- ja tarinaprojekteja ryhdyn tekemään. Mutta siitä myöhemmin.

Nyt on perjantai, ja huomenna muutamme Kiatossa (asukkaita jotakin 20 000 kpl, ehkä, kenties?) sijaitsevaan asuntoomme. Kämppiksinä minulla tulevat olemaan kaksi muuta suomalaista, Satu ja Jenni, sekä mahdollisesti saksalainen Anna, joka myös tällä hetkellä asuu Kryonerissa. Suomijoukkueen jäsenet Tea ja Linda muuttavat Loutrakiin tai Korinthokseen. Kas näin.

Tänään on luvassa luonnollisesti läksiäistunnelmointia BB Kryonerin malliin. Tämä viikko on sujunut mallikkaasti, erilaisten ruokaelämysten siivittämänä. Valmistimme menestyksekkäästi suomalaista makaronilaatikkoa muulle ryhmälle. Tulos oli kuitenkin vähemmän perinteinen, koska raaka-aineet olivat hieman erilaisia. Tänä aamuna tarjoilin talomme asukkaille Suomesta tuomaani ruisleipää, joka oli ollut odottamassa pakastimessa oikeaa hetkeä. Leipä katosi nopeaan tahtiin, peruselintarvikkeellamme Nutellalla höystettynä. (Kuulostaa villiltä, suosittelen.)


Pari iltaa sitten kävimme kolmen kilometrin päässä sijaitsevassa tavernassa illallisella. Kävelimme täysikuun loisteessa pimeätä mutkaista tietä naapurikylään, ja nälkäisinä odotimme ruokaelämystä. Elämys se olikin, sillä englantia taitamaton Luciano Pavarottin näköinen tavernan omistaja heilutteli erinäköisiä raakoja lihanpalasia neniemme edessä havainnollistaakseen ruokavaihtoehtoja. Toki tavernasta löytyi englannin kielinen menu, mutta ikävä kyllä hän ei ymmärtänyt siitä itse sanaakaan. Loogista? Pihvi, perunat, tzaziki sekä viini olivat kyllä oikein maittavia.


Säät ovat täällä kovastikin paranemaan päin, lumesta ei ole enää tietoakaan. Istuin pari päivää sitten terassilla hihattomassa paidassa ja olin todella kuumissani. Kyllä vuoristokylän talvi kuitenkin oli aika mieleenpainuva kokemus, josta onkin hyvä jatkaa muuttamalla alas meren rantaan syömään appelsiineja suoraan puista.

Kiitos Kryoneri! Kivaa, kylmää, tylsää, naurettavan hauskaa, ysärimusapainotteista, nälkäistä ja ylensyönyttä, sekä huikaisevan kaunista, kieliopillista ja dorkaa on ollut. Vähän haikeilla mielin täältä lähdetään, koska ryhmämme nyt hajoaa. Rinkka on taas kerran pakattu, mutta ensin juhlitaan :)