Viikon verran olemme jo asuneet Kiatossa...miten aika voi kulkea näin nopeasti? Enää en ole ihan joka kerta hukassa, kun yritän löytää reittejä paikasta toiseen. Tiedämme suunnilleen kellonajat, jolloin kaupat ovat kiinni (iltapäivän siestan ajaksi moni paikka kaupungissa jähmettyy), ja oikeat bussipysäkit ja aikataulut, vaikkakin eteläeurooppalaisen joustavat, ovat hallussa.
Sen verran turisteja yhä olemme, että aivan luvattoman usein tulee käytyä ulkona syömässä. "Ena pita kotopoulo kai sprite, parakalo" on lausahdus, jonka päästän suustani jo varsin tottuneesti. Kanapita on namia, voittaa hesehampurilaiset mennen tullen. Rasvan määrä tosin on ehkä jopa suurempi, mutta milloinkas terveysruoka ois mun läheisyydessäni viihtynyt... Vähän pitää skarpata kuitenkin. Keittiömme vaan ei varsinaisesti kutsu kokkaamaan epäkäytännöllisyydellään.
Koska työaikamme ovat varsin iltapainotteiset, päivät kuluvat helposti hitaassa heräilyssä, kohtuuttoman pitkässä aamupalassa (henk.koht. ennätys 2 tuntia) ja lojumisessa terassilla. Sitten yhtäkkiä kello on neljä, ja pitäisi olla linja-autossa. Hirveä kiire pysäkille parin kadunvälin päähän, jossa yleensä joutuu kuitenkin odottamaan aikataulusta jäljessä olevaa kulkupeliä noin vartin verran. Arpapeliä on elämä, sillä kuitenkin yhden kerran olen kyseisestä autosta jo myöhästynytkin. Mietityttää vaan, miten sitä osaa Suomeen palatessa sitten taas olla tehokas ja jämpti? Tähän aivan toisenlaiseen rytmiin on liiankin helppo sopeutua.
Töissä olen ryhtynyt käsikirjoittamaan satua lapsille, ja olen aivan innoissani projektistani. Sadun teemana on ympäristökasvatus. Tarina vilisee maanjäristyksiä, ja henkiin herääviä roskia. Tarkoitus olisi esittää se kuukauden päästä kreikaksi lapsiryhmille, huh heijaa sentään. Kääntöapua toki saan, mutta siinä tulee olemaan kova opetteleminen, että osaan ääntää sujuvasti kreikkaa. Pientä haastetta kehiin...
Tänä viikonloppuna olemme ottaneet haltuun kreikkalaista yöelämäkulttuuria. Perjantai-iltana pyörimme turistirysässä Loutrakissa muiden harjoittelijoiden kanssa, ja eilen täällä Kiatossa. Sanotaan nyt näin, että täällä saa aivan liiaksi asti huomiota, varsinkin jos omassa seurueessa ei ole yhtäkään miespuolista henkilöä. Meidän suomalaisviisikolla tosin on se etu puolellaan, että kukaan meistä ei ole vaaleaverikkö.
Tänään tummatukat ja punapäät ottavat imurin, rätin, ynnä muut siivousvälineet kauniiseen käteen, ja siivoavat tämän kämpän. Muka ei ole ollut aikaa missään vaiheessa, hmph! Tietysti mm. auringonottaminen velvoittaa usein pysymään ulkosalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti