Sellainen oli Kefalonia.

Suomalaisjoukkueemme päätti käyttää kolmen päivän mittaisen vapaan tekemällä retken Kefaloniaan, Kreikan länsipuolella sijaitsevalle saarelle.

Matka taittui ensin parituntisella junamatkalla Patraan, josta hyppäsimme lautalle. Kolme tuntia ruotsinlaiva-tyyppisessä kulkuvälineessä taittui kannella tunnelmoidessa. Ei ollut edes yhtään kylmä, vaan ihanan aurinkoista ja tuulikin oli lämmin. Melko harhaanjohtava säätila seuraavaa kolmea päivää ennakoimaan, kuten myöhemmin kävi ilmi.

Perille päästyämme alkoi turistisäätäminen. Otimme taksin Samin ulkopuolella (selvennettäköön, että Sami on kaupunki, Kefaloniasta löytyvät myös Lassi ja Pera) sijaitsevalle luolalle, joka on hieno turistinähtävyys. Luonnollisesti, koska sesonki ei ole vielä alkanut, kohde oli suljettu. Sitä ihmetellessämme yksi ryhmämme reippaista retkeilijöistä huomasi hukanneensa sekä lompakkonsa, että puhelimensa.


Seurasi monivaiheista sekasortoa, jonka päätteeksi löysimme itsemme paikallisen satamapoliisin toimistosta syömästä jäätelöä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja satamapoliisi oli oikein mukava, vaikka ei kovin sujuvaa englantia (kuten emme mekään kreikkaa) puhunut.

Sami oli kohteena aika pian koluttu. Yövyimme varsin edukkaassa hostellissa, ja seuraavana aamuna varhain hyppäsimme bussiin kohti Argostolia, saaren pääkaupunkia. Reitti vuorten yli oli todella mutkitteleva. Mäki oli niin jyrkkää, että jopa pelotti. Ensimmäisen Kreikan kotini Kryonerin vuoret ja pikkutiet jäivät heti kakkoseksi. Maisemat olivat aivan huikaisevia, ja näimme paljon lampaita. Ja aasin myös.

Sää alkoi olla aika heikko, satoi nimittäin lähes tulkoon rakeita. Saapuminen Argostoliin oli silti pääosin innostunut. Aamukahvin voimistamina lähdimme seikkailemaan ympäriinsä, ja yösijakin löytyi kohtuullisen helposti. (Majapaikan omistaja hehkutti suureen ääneen kreikkalaisittain harvinaista luksusominaisuutta: vessapaperin sai heittää ihan oikeasti pönttöön!)


Kaupunki oli ihan mukava, pikku-Samin jäljiltä varsinkin. Hienointa ehdottomasti oli kuitenkin kävellä satamassa ja syrjemmällä rantoja pitkin. Täällä Kiatossa ei ole kovin vehreää, joten Argostolin ihanat nurmikot saivat minut hihkumaan ilosta. Ja jostain kumman syystä halusin välttämättä uimaan, vaikkei tosiaan ihan kesäisin ilma ollut. Kylmähän se meri oli.


Kefaloniassa on kuulemma kuvattu Kapteeni Corellinin Mandoliini (se aika mitäänsanomaton leffa, jossa on Nicolas Cage ja Penelope Cruz). Näimme paljon erilaisia koiria. Ruoka oli pääosin erinomaista, maistoin mousakaa, nam. Kahviloissa ja pubeissa soi uudenkarhea 90-luvun musiikki.

Paluumatkalla Patrasta junalla lähdettyämme päätimme jäädä pois Diakopta-nimisellä asemalla, sillä sieltä käsin pääsee varmasti erittäin hienolle ja ikimuistoiselle vuorikiertoajelulle erityisellä junaradalla. Reissun teeman mukaisesti suunnitelma vaan ei mennyt ihan putkeen, koska kohde oli suljettu. Tapoimme aikaa kolme tuntia seuraavan junan tuloon Samiakin pienemmässä paikassa. Kävimme syömässä, sekä kahvilla. Ostimme Kinderit, ja juhlistimme jälkikäteen kotimaan pääsiäistä (täällä ko. pyhä o vasta kuukauden päästä). Että sellainen välietappi.

Reissu ei ollut ehkä ihan sellainen kesäinen unelmaparatiisisaarella oleilu kuin etukäteen oletin, mutta kaikesta huolimatta ja juurikin siksi oli todella hauskaa. Oikeastaan nähtävyyksillä, ja varsinaisella kohteella ei aina ole niinkään väliä. Reppu selässä varhain aamulla tallusteleminen linja-autolle ja aamiaiseksi furnoksesta (leipomosta) ostetun pinaattipitan syöminen on vaan tosi hienoa. Samaten nukkuminen lautalla tai muussa kulkuvälineessä. Eli siis se reissun päällä oleminen.

Kiitti hei Kefalonia, oli märkää, kylmää ja kivaa!

(Niin ja nähtiin myös yksi kalkkuna.)