Normipäiviä

Nyt on kaksi päivää työpaikassani Velon kulttuurikeskuksessa jo takana. Vaikuttaa ihan mukavalta paikalta, paljon lapsia ja toimintaa...tähän mennessä olen itse osallistunu mm. lattaritanssitunnille (opetuksen seuraaminen kreikaksi oli kohtuullisen hankalaa) ja korutyöpajaan. Lähiaikoina alan itsekin kehittämään kaikenlaista toimintaa, mutta katselen mieluusti alussa vähän sivusta. Lapset ovat innoissaan opettamassa mulle sanoja kreikaksi, eiköhän se tästä.

Työpaikka sijaitsee Kiatoa lähellä olevassa kylässä, joten linja-autolla saa päivittäin matkustaa vartin verran suuntaansa. Tänään sain kyydin kotiin keskuksesssa työskentelevältä naiselta, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Jouduin käyttämään kaiken osaamiseni, jotta pystyimme keskustelemaan automatkan ajan. Vieläkin tuskanhikeä pukkaa!

Täällä kyllä huomaa, varsinkin kun Kiato ei tosiaan ole mikään suurkaupunki, että ulkomaalaisiin kiinnitetään todella paljon huomiota. Eilen kävelin yksinään kaupungilla, ja tuntui että kaikki tuijottavat. Siihen alkaa jo oikeastaaan tottua, eikä sitä ota mitenkään pahalla. Kielitaidottomuudesta syntyy myös ihan hauskoja tilanteita. Eilen vihanneskaupassa myyjäsetä antoi mulle läjän banaaneja kaupan päälisiksi. Kai se mun kreikaksi räpeltäminen oli niin huvittavaa seurattavaa sitten. Jos kertoo olevansa Suomesta, joku innokas aina huutaa joko "Lordi" tai "Kimi Räikkönen". Mahtavaa, että olennaisimmat asiat maastamme ovat välittyneet myös eteläeurooppaan...


Uusi koti alkaa vaikuttaa jo kotoisammalta. Kuurasimme semiällöttävän keittiön uuteen uskoon (ei sillä, ettei täällä nytkin olisi järkyttävä sotku, mutta se onkin itseaiheutettua) ja olemme sopeutuneet muihinkin haasteisiin, kuten pyykkikoneeseen. Se on oikeasti aikamoinen hasardi, sillä olen saanut joka kerta sähköiskuja märistä pyykeistä, kun olen avannut luukun. Siksi nykyään "naaraamme" pyykit pois koneesta pitkällä kepillä. Kätevää kuin mikäkin. Eilen iski ensimmäistä kertaa koko reissun aikana koti-ikävä, mutta sekin helpottui kummasti soitolla kotiin. Heippa vaan äiti!


Tänään minä ja kaksi muuta suomalaista menimme tervehtimään Korinthoksen kaupunginjohtajaa. Taustalla oli merkillinen tapahtumasarja. Unkarilaiset ystävämme ovat vailla vakituista asuntoa Korinthoksessa, ja jotta kaupunki antaisi heidän käyttöönsä täksi kevääksi kämpän, piti käydä vähän edustamassa. Kaupunginjohtaja ei kuitenkaan halunnut tavata unkarilaisia, vaan meidät suomalaistytöt, koska hänen mielestään "Suomi on niin paljon eksoottisempi". Niinpä me menimme hymyilemään nätisti kaupungintalolle, ja meistä otettiin sarja teennäisiä ryhmäkuvia. TV-kameratkin olivat paikalla, mutta ne onneksi kuvasivat vain kaupunginjohtajaa. Meillä ei ole erityistä tarvetta päästä uutisiin kahta kertaa yhden viikon aikana.

Suomalaisena Kreikassa oleminen on vähintäänkin jännittävää.

Patran aktivistit

Sunnuntaipäivä muodostui varsin jännittäväksi. Patran, Kreikan kolmanneksi suurimman kaupungin läheisyydessä, järjestettiin suuri mielenosoitus ja liikenteen katkaiseminen meren saastumisen vastustamiseksi. Meidät temmattiin kyseiseen tapahtumaan mukaan aivan puun takaa, mutta mehän toki olimme valmiita lähtemään.

Ensin istuimme vajaat kolme tuntia autossa, ajaen pitkän autoletkan mukana pitkin Korintin lahtea. Meri vilkkui turkoosina ikkunasta, ja autot tööttäilivät ja ihmiset heiluttivat lippuja aina uuden kaupungin kohdalla. Kuuman automatkan päätteeksi saavuimme määränpäähän, Rion sillalle, joka meidän oli tarkoitus vallata ja pysäyttää liikenne mielenilmauksen osoituksena.

Paikalla oli tajuttomasti väkeä, kuulemma noin 5 000 mielenosoittajaa. Mustia lippuja oli joka puolella, ja ihmiset kävelivät laumoissa sillalle. Ja kyseessä siis ei ollut mikään pikkuruinen silta, vaan pari kilometriä pitkä suuri väylä. Osa mielenosoittajista tuli meidän tavoin sillan eteläpäästä, ja osa toiselta puolelta. Keskellä siltaa väkijoukko kohtasi. Poliisit katkaisivat liikenteen, ja autot seisoivat toimettomina sillalla.

Oli kyllä kieltämättä todella erikoinen kokemus olla mukana tällaisessa tapahtumassa. Ei ihan joka Kreikan turisti pääse mukaan katkaisemaan liikennettä ja heiluttamaan aktivistilippua suureen väkijoukkoon. Tempaus oli kansallisesti vieläpä hyvin merkittävä, sillä Kreikassa ei juurikaan ole tehty vastaavia asioita ympäristönsuojelun nimissä. Ihmiset haluttiin saada heräämään siihen, ettei mereen saa heittää kaikkea roskaa ja jätettä. Tämä maa on nimittäin aivan järkyttävän, kuvottavan ja ällöttävän roskainen. Kreikkalaisilla ei ole mitään tajua siitä, että luontoa voisi olla sotkematta.

Koska mielenosoitus oli iso juttu, olivat kaikki mediat tietenkin paikalla. Meidän iloksemme/kauhuksemme kamerat kiinnostuivat erityisesti ulkomaalaisten aktivistien ryhmästä…siispä meitä kuvattiin ainakin yhteen paikallislehteen, sekä myöskin valtakunnallisiin uutisiin. Että näin sitä ylitettiin uutiskynnys. Mitäs huomenna leikitään?

Suuren aktivistiseikkailumme jälkeen ehdimme vähän tutustua myös Patraan. Siitä tuli heti lempikaupunkini Kreikassa. Kahden viikon päästä siellä järjestetään suuret karnevaalit, joihin me todellakin olemme menossa osallistumaan. Nyt onkin aika ryhtyä miettimään sitten karnevaaliasua…Aktivisti kenties?

Kiato kutsuu!

Terveisiä kaupungista! Monin tavoin ikimuistoisten läksiäisten jälkeen jätimme Kryonerin taaksemme, ja siirsimme elämämme lähimpään kaupunkiin Kiatoon. Suurella mielenkiinnolla odotimme, minkälaiseen asumukseen meidät työnnettäisiin. Aiemman näkemämme harjoittelijoiden asunnon perusteella odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla. Siten olimme sitäkin iloisempia, kun näimme uuden kotimme.

Asunto sijaitsee hyvin lähellä Kiaton keskustaa. Meillä on iso olohuone, kaksi kahden hengen huonetta ja keittiö. Hienointa on ehdottomasti asuntoa ympäröivä terassi, johon on ovi jokaisesta huoneesta, sekä pieni puutarha. Lauantaina muuton jälkeen vain lojuimme terassilla, ja aivan hyvin olisi tarjennut pelkissä bikineissäkin. Voi olla, että parit kolmet hetket siellä tullaan viettämään kevään aikana…

Onhan keittiö toki hieman epämääräinen pikkuruisine keitinlevyineen, ja kahvinkeitinkin kasvoi valkoista mönjää. Kylppärin suihkusta ei tule aina kuumaa vettä, ja yöllä oli vähän kylmä nukkua. Me kuitenkin saimme sen laadukkaamman kämpän, jos vertaa esimerkiksi unkarilaisiin ystäviimme, joiden majapaikassa Korinthoksessa ei ole juuri muuta kuin sängyt ja vessanpöntöstäkin puuttuu rengas.

Tällä hetkellä kaikki suomalaiset asuvat täällä samassa asunnossa Aristoteleenkadulla, mutta ratkaisun pitäisi olla väliaikainen. Työt alkavat tiistaina, joten minulla on hetki aikaa vielä yrittää tutustua ympäristöön ja opetella reittejä kodin ja muiden kohteiden välillä. Nimittäin ihmiselle, jolla muutenkin on kohtuuttoman heikko suuntavaisto, Kiato on aika haastava kokemus. Pieniä teitä risteilee siellä täällä, ja jokainen katu on pakattu täyteen samannäköisiä kerrostaloja. Onneksi meri on hyvä kiintopiste. Voi pojat, kyllä on kiva asua kaupungissa viimein! Eikä säiden lämpeneminenkään ole ollenkaan latistanut mielialaani…

Näkemiin vuoristokylä!

Eilen saimme tosiaan viimein tietoa työpaikoistamme, ja ainakin minä olen nyt aika innoissani uusista projekteista. Työpaikkani sijaitsee Velossa (oikeinkirjoitus tarkistettakoon myöhemmin!), lähellä Kiatoa. Kyseessä on kulttuurikeskus lapsille ja nuorille pienessä kylässä. Vielä en tarkkaan tiedä työnkuvaani, mutta varmastikin erilaisia teatteri- ja tarinaprojekteja ryhdyn tekemään. Mutta siitä myöhemmin.

Nyt on perjantai, ja huomenna muutamme Kiatossa (asukkaita jotakin 20 000 kpl, ehkä, kenties?) sijaitsevaan asuntoomme. Kämppiksinä minulla tulevat olemaan kaksi muuta suomalaista, Satu ja Jenni, sekä mahdollisesti saksalainen Anna, joka myös tällä hetkellä asuu Kryonerissa. Suomijoukkueen jäsenet Tea ja Linda muuttavat Loutrakiin tai Korinthokseen. Kas näin.

Tänään on luvassa luonnollisesti läksiäistunnelmointia BB Kryonerin malliin. Tämä viikko on sujunut mallikkaasti, erilaisten ruokaelämysten siivittämänä. Valmistimme menestyksekkäästi suomalaista makaronilaatikkoa muulle ryhmälle. Tulos oli kuitenkin vähemmän perinteinen, koska raaka-aineet olivat hieman erilaisia. Tänä aamuna tarjoilin talomme asukkaille Suomesta tuomaani ruisleipää, joka oli ollut odottamassa pakastimessa oikeaa hetkeä. Leipä katosi nopeaan tahtiin, peruselintarvikkeellamme Nutellalla höystettynä. (Kuulostaa villiltä, suosittelen.)


Pari iltaa sitten kävimme kolmen kilometrin päässä sijaitsevassa tavernassa illallisella. Kävelimme täysikuun loisteessa pimeätä mutkaista tietä naapurikylään, ja nälkäisinä odotimme ruokaelämystä. Elämys se olikin, sillä englantia taitamaton Luciano Pavarottin näköinen tavernan omistaja heilutteli erinäköisiä raakoja lihanpalasia neniemme edessä havainnollistaakseen ruokavaihtoehtoja. Toki tavernasta löytyi englannin kielinen menu, mutta ikävä kyllä hän ei ymmärtänyt siitä itse sanaakaan. Loogista? Pihvi, perunat, tzaziki sekä viini olivat kyllä oikein maittavia.


Säät ovat täällä kovastikin paranemaan päin, lumesta ei ole enää tietoakaan. Istuin pari päivää sitten terassilla hihattomassa paidassa ja olin todella kuumissani. Kyllä vuoristokylän talvi kuitenkin oli aika mieleenpainuva kokemus, josta onkin hyvä jatkaa muuttamalla alas meren rantaan syömään appelsiineja suoraan puista.

Kiitos Kryoneri! Kivaa, kylmää, tylsää, naurettavan hauskaa, ysärimusapainotteista, nälkäistä ja ylensyönyttä, sekä huikaisevan kaunista, kieliopillista ja dorkaa on ollut. Vähän haikeilla mielin täältä lähdetään, koska ryhmämme nyt hajoaa. Rinkka on taas kerran pakattu, mutta ensin juhlitaan :)

Epätietoisuuden vallassa

Huomenna on kulunut 3 viikkoa siitä, kun lähdimme Suomesta. Aika on kulunut tosi nopeasti, ja toisaalta aika hitaasti täällä vuoristokylässä. Huomenna on tiedossa viimeiset puristukset kreikan kielikurssia. Mutta ensi maanantaina viimein alkavat työt.

Kyllä, vaikka vielä ei ole tietoa siitä, kuka tekee mitä ja missä. Juuri äsken saimme tietää alustavaa jakoa siitä, mihin työpaikkaan kukakin suomalaisista laitetaan. Näyttää siltä, että minä olen se itsenäinen seikkailija, joka menee ainoana suomalaisena toiseen kahdesta Kiatossa sijaitsevasta nuorisokeskuksesta. Pohdimme kreikkalaisten logiikkaa: koska minä olen iältäni meistä viidestä keskimmäinen, minä en "tarvitse" parikseni vanhempaa kaveria. No, sopiihan se.

Reilun tunnin päästä lähdemme työhaastatteluihin nuorisokeskuksiin. Saa nähdä, mitä meidän päidemme menoksi on kehitelty. Asumisjärjestelyistä ei myöskään ole vielä tietoa, kuka tulee asumaan missäkin. Hieman toisinaan tuntuu siltä, että me olemme pieniä pelinappuloita jossakin pelissä. Kreikkalainen tapa organisoida asioita, ja puhua "huomisesta", kun todellisuus on jossakin useamman päivän päässä, on aikamoinen pala purtavaksi suomalaiseen jämptiyteen tottuneelle tyttölapselle. Mutta ehkä elämään tulee tiettyä rentoutta tässä sivussa, täällä on ainakin ihan turha nipottaa mistään.

Kolme mennyttä viikkoa ollaan oltu turvallisen ja iloisen tylsistyneinä Kryonerissa. Pian tämä lomailu loppuu, ja pääsemme kokeilemaan oikeasti siipiämme vieraassa maassa, vieraalla kielellä. Nyt jännittää, jännittää, jännittää :)

Seikkailemassa Ateenassa ja lumisilla vuorilla

Elämä Kryonerilla on jatkunut arkisen hohdokkaana. Ystävänpäivää piristimme aarteenmetsästysleikillä, ja yhtenä päivänä saimme tuntea pientä maanjäristystä. Vuorilla tärinät jäivät kylläkin varsin pieniksi kattolamppujen heilahteluiksi, mutta alhaalla richtereitä oli kai ollut jotakin kuuden ja seitsemän välillä...hui!

Koko joukkueemme odotti lauantaita innolla: pääsimme viimein käymään Ateenassa! Sää ei lupaillut kovin hyvää, vaikka pari päivää oltiinkin taas ehditty nauttia auringosta ja lämmöstä. Lauantai valkeni harmaana ja sateisena. Silti lähdimme matkaan kuin parhaatkin/pahimmatkin turistit.

Matka Ateenaan kesti automatkan ja junien jälkeen vajaat kolme tuntia. Ikkunan ohi vilahtelivat vuoret ja meriset maisemat, joka puolella oli enemmän ja vähemmän rähjäisiä rakennuksia. Kreikassa kaikki on niin vastakohtaista: loistohuvilat ja purkukunnossa olevat tönöt nakottavat sulassa sovussa rinnakkain.

Astuimme ulos junasta aivan järkyttävän kylmään Ateenaan. Tuuli kävi luihin ja ytimiin, pipo ja hanskat todella olivat kovaa valuuttaa. Vuoristokylässä vain kulkukoirat seuranaan oleilun jälkeen pääkaupungin kuhina oli todellakin aika virkistävää vaihtelua.

Kiertelimme aluksi ostoskaduilla, ja sisäinen materialisti sisälläni nosti innokkaasti päätään...kenkiä, vaatteita, koruja, mitä vaan! Kaikkia maailman tuotemerkkejä ja liikkeitä, joita Suomesta on turha etsiä. Oma linjani pysyi kuitenkin tiukkana, tällä erää mukaan tarttui vain yksi huivi. Saa nähdä, miten ensi kerralla. Aikamoinen shoppailijan paratiisi Ateena kuitenkin on.
Ateenaan mennessä on luonnollisesti käytävä katsomassa Akropolis-kukkulaa. Sää ei tietenkään ollut mitä parhain korkealla kiipeilyyn ja valokuvaukseen, mutta olihan se silti aivan tajuttoman siistiä: Kiipesimme keskellä kaupunkia sijaitsevalle kukkulalle, josta näki (tai ainakin olisi voinut nähdä) vaikka kuinka kauas. Tuuli pisti aika hyvin lisähaastetta kallioilla kiipeilyyn, mutta hyvin selvittiin. Ja ainakaan muita turisteja ei ollut liiaksi asti liikenteessä (mitä nyt jokunen amerikkalainen ja se vakiomäärä japanilaisia kameroineen).


Akropoliksen raunioiden katsominen on aika hintavaa (12€), mutta onneksi vanhentunut opiskelijakorttini auttoi minut pälkähästä. Tämän moraalittoman huijauksen turvin menin ihmettelemään ilmaiseksi historiallisia raunioita lähietäisyydeltä. Olihan se tosi hienoa, mutta kuten aina jotakin kuuluisaa paikkaa katsoessa, nytkin koin pienen pettymyksen. Joka puolella oli rakennustelineitä, ja Akropoliksen kokoakin oli hankala hahmottaa paikan päältä. Mutta maisemat olivat kyllä näkemisen arvoiset. Aion tehdä kyllä paremmalla säällä paluun vielä!

Iltaa kohden sää alkoi huonontua, ja tiskirätin kokoisia lumihiutaleita sateli naamalle Ateenassa. Ylihintaiset ruokailut ja herkkuhetket, sekä turistikohteet ja shoppailut takana lähdimme kotimatkalle. Pohdimme lumen määrää vuorilla, jos sitä kerran tuli alhaallakin.

Ja luntahan oli. Palasimme illalla takaisin Kryoneriin pienellä avolavapakulla, koska se oli ainoa nelivetoinen kulkupeli. Maisema muuttui sitä suomalaisemmaksi, mitä korkeammalle edettiin. Tai oikeastaan lunta oli enemmän, mitä tänä talvena olen nähnyt edes kotona! Ohitimme useita autoja, jotka joko tekivät uukkarin tiellä ja palasivat suosiolla takaisin alas, tai olivat parkissa hätävilkut päällä tien varressa. Näin paljon lunta on kuulemma todella harvoin edes täällä vuorilla...mitä tuuria tämäkin nyt sitten taas on, häh?

Täällä sitä nyt sitten taas ollaan, lumen saartamana BB Kryonerissa. Luonnollisestikaan en ole pakannut mukaani sellaisia kenkiä, joilla voisi olla hetkeäkään ulkona kastumatta, ja muutenkin varustustaso on aavistuksen verran liian heiveröinen näihin oloihin. Talon lämpötila oli vielä tunti sitten todella alhainen, koska me älykkäät suomalaiset yritimme turhaan sytyttää takkaa tulta kosteista puista. Hetken kuluttua saksalaiset toivat jostain salapaikasta rutikuivia halkoja, ja nyt alakerrassa rätisee kotoisa tuli. No, eihän me ollakaan asuttu täällä kuin vasta kaksi viikkoa, ja taisteltu märkien puiden kanssa aika monta kertaa. Tyhmä pää, kylmä olo.


Saa nähdä, millaisen kelin saamme tulevalla viikolla. Sillä jos lunta tulee lisää, olemme täällä ihan aidosti loukossa. Mutta muovipussien jalkoihin sitomisessa on omaa komiikkaansa, ja niin kauan kuin ruokaa riittää, kaikki on hyvin. Nyt voimme fiilistellä Ateenan valokuvilla seuraavat päivät, ja kuvitella, että olemme yhä siellä.

Kryoneri-ryhmämme kaksi jäsentä uhmasivat tänään luonnonvoimia, ja lähtivät korismatsiin Ateenaan. Toivottavasti matka taittuu turvallisesti, ja poikaparat eivät joudu nukkumaan taivasalla. Saavat luvan tuoda tuliaisia meille vuorten asukkaille.

BigBrother Kryoneri

Kuulimme tänään, että saatamme mahdollisesti viettää vielä kolmannen viikon täällä vuoristokylässä Kryonerissa. Tunnelmat ovat aika epämääräiset juuri nyt. Nyt on kuitenkin vasta toinen viikko menossa.

Idylli vuorilla on ihan hienoa, mutta toisaalta...täällä ei kyllä oikeastaan ole juurikaan mitään tekemistä. Olemme lähes täysin eristyksissä ja kuvittelemme asuvamme Big Brother-talossa. Kamerat seuraavat jatkuvasti jännittävää elämäämme täällä.

Päivittäin suurta draamaa ja huikaisevan raflaavia tilanteita syntyy erilaisita päivä- ja viikkotehtävistä: kreikan kielen ääntämisharjoituksista, ruoanlaitosta, roskien viemisestä ja uuden viinipullon avaamisesta. Pelaamme korttia tai kotitekoista Kimbleä. Uusimpana mukaan kuvioihin tuli myös Carcassonne. Yksi BB-yleisöä kuohuttanut kutkuttava jännitysnäytelmä päättyi eilen, kun useita päiviä hukassa ollut kännykkäni löytyi viimein...jääkaapin alta. Näin jännittävää on elämämme Kryonerissa.

Päivät ovat loppujen lopuksi aika identtisiä, varsinkin nyt kun sää on jo lähes viikon ollut todella ankea. Aamulla heräsimme siihen, että maa on valkoinen. Lumi on kuitenkin paksua märkää vaaleankuultavaa loskaa, jonka sekaan ei tee mieli mennä peuhaamaan. Kreikan opettajamme, joka aamuisin ajaa autollaan Kiatosta tänne vuorille, oli aivan hukassa autonsa kanssa. Talvirenkaat on luonnollisesti täällä tuntematon käsite.

Tänään työharjoittelupaikoista vastaava henkilö tuli haastattelemaan meitä. Tietojen perusteella meidät tullaan sijoittamaan eri kaupunkeihin. Työ tulee olemaan jotakin lasten ja nuorten parissa, epäselvyyttä on tällä hetkellä enemmän kuin selviä asioita.

Plakkarissa on kolme kaupunkia: Kiato, Korinthos ja Loutraki. Mieluusti haluaisin jompaan kumpaan jälkimmäisistä. Loutraki on puhdas turistikohde 2 kilometrin mittaisina hiekkarantoineen. Korinthoksessa pyörähdimme pikaisesti saapumispäivänä, se vaikutti aikas mukavalta kaupungilta. Kiato taas on jo nähty, vaikka olenkin vasta kahdesti siellä pyörinyt.

Tämän päivän horoskooppini lupaa mulle seuraavaa:

Jenni, It's gonna be a "fun" and "interesting" day today. You are going to be hit with so many wild ideas and suggestions that your head will be spinning at times. Enjoy the show! You can have a great deal of fun today if you remember your sense of humour.

Joo...miksi tossa oli noita lainausmerkkejä? :P Mutta huumori se täällä kyllä puhkeaa joka päivä entistä kauniimpaan kukintaan, se on totta se. Ollaan vielä jonkin aikaa vuorten yksinäisiä, niin sitten ulkomaailmakin taas maistuu. Mökkihöperöily on nastaa.

Taidan lähteä seuraavaksi juomaan kupin kahvia. Sitten voisin uskaltautua vaikka peräti ulos. BB Kryonerissa onneksi liikkumista rajoittavat vuoret, eivät talomme seinät.

Historiaa ja kylmiä kelejä

Yksi syy, minkä takia olin aivan täpinöissäni Kreikkaan lähdöstä, oli se, että täällä on varmasti lämpimämpää ja kesäisempää jo...No, ainakaan lähipäivät eivät varsinaisesti ole vastanneet sitä mielikuvaa. Harmaa sää, vihmova sade ja tuuli, joka heiluttaa kivitaloa perustuksiltaan, ovat ehkä vähän ankeita. Eilen katselin ihmeissäni lunta, jota oli ohuena kerroksena ylempänä vuorilla. Kai se sitten on vielä talvi.

Useampi päivä ollaan oltu nyt vain täällä Kryonerissa, ja päivien ohjelma on ollut aina aika samanlainen: herätys aamukahdeksalta, neljä tuntia enemmän ja vähemmän aktiivista kreikan opiskelua, kokkailua, vähän ulkoilua ja maisemien ihmettelyä, lähikaupassa itsensä nolaamista kielitaidon puutteen takia, ja illat hengailua ja herkuttelua ruoan ja juoman merkeissä.

Pari päivää sitten saksalaiset tytöt tulivat myös asumaan hostelliin. Pienenä yllätyksenä tuli se, että he eivät puhu juuri sanaakaan englantia. Eli jo valmiiksi jokseenkin haastavaan kieliympäristöön saatiin lisää monimutkaisuutta. No, nyt täytyy taas vaan yrittää vääntää aivoja uudelle kielitaajuudelle. Tällä hetkellä päivittäin kuulen suomea, englantia, unkaria, kreikkaa, vähän ehkä ruotsia ja tanskaa, ja nyt vielä saksaa. Jaksakaa pysyä messissä aivot!

Sen verran olemme olleet ulkomaailmassa, että eilen kävimme Kiaton lähellä katsomassa muinaista amfiteatteria ja historiallista museota. On ne kreikkalaiset olleet aika fiksuja insinöörejä aikoinaan. Aika makeeta oli kiivetä amfiteatterin huipulle ja silti kuulla kohtuullisen hyvin, mitä alhaalla olija puhui. Oli helppo kuvitella aikamatka taaksepäin. Paitsi on se nykyään parempi kun naisetkin saa esiintyä teatterin lavalla, miesten ei tarvitse kimittää hassulla äänellä ja pukeutua mekkoon...

Näin eilen myös korkeimmat aallot tähän astisessa elämässäni. Kiaton satamassa kävi hullu merenkäynti, ja vesi oli aivan turkoosia. Huippua. Kevyempi tyttö olisi varmana lentänyt tuulen mukana aaltoihin. Onneksi mulle maistuu paikallinen ruoka.

Ahdistavat aakkoset ja muuta mukavaa

Toissailtana unkarilaiset kämppiksemme liittyivät seuraamme, ja eilen alkoivat odotetut ja pelätyt kreikan kielen tunnit. VOI AIVONYRJÄHDYS SENTÄÄN!

Olo on kuin milläkin idiootilla, joka opettelee lukemaan ja pitämään kynää hikisessä pikku kädessä ensimmäistä kertaa elämässään. Aakkosten opettelu ja oikea ääntäminen on aivan järkyttävän isotöistä puuhaa. Saamme kotitehtäviä, joiden vääntämiseen kuluu ainakin tunti, jos vähänkin haluaa panostaa kielen oppimiseen. Jokaisen sanan ääntämismuoto pitää kirjoittaa ylös, ja sitten tietysti erikseen miettiä sanan merkitys. Mitenköhän opettajamme jaksaa kuunnella meidän surkeita ääntämisyrityksiämme?

Eilen ensimmäisten neljätuntisen rupeaman jälkeen olo oli aivan voipunut. Illalla helpotti mieltä ja kehoa lähteä näyttämään unkarilaisille lähiympäristöä Kryonerissa. Pääkoppa tyhjeni mukavasti, kun katselimme alhallaa avautuvia Kiaton ja Korinthoksen valoja.

Eilen kävimme ruokaostoksilla Kiatossa. Ruokaa piti ostaa koko viikoksi, koska seuraavan kerran pääsemme ulkomaailmaan ensi lauantaina. Nyt talossa asuu jo kahdeksan asukasta, ja saksalaisiakin odotetaan lähipäivinä saapuviksi. Oli kohtalaisen haastavaa miettiä ruokakaupassa ruokamääriä ja -lajeja. Täällä muuten on jostain syystä liha aika kallista, saa nähdä kuinka kasvispainotteiseksi omakin ruokavalio muuttuu... Se kyllä on varma, että Suomessa fetajuusto ei maistu enää miltään, täältä saa sitä ainoaa oikeaa. Namnamnam!!!

Niin ja kunto kohenee varmasti, kun kuljemme ees taas pitkin vuoristokylän teitä, ylämäki on täällä enemmän sääntö kuin poikkeus. Kaikki on niin kovin tervehenkistä: ruokavalio, kuntoilu, raikas vuoristoilma ja vielä uuden kielen oppiminenkin. Niin...ja eikös sen viininkin sanota olevan tosi terveellistä, ainakin sopivina annoksina? Se on täällä ihan liiankin halpaa se :P

Maastopyöräilyä ja kielivaikeuksia

Tänään päästiin kokeilemaan jotakin aivan huikaisevan hienoa: Ruotsalainen harjoittelija Jonas lähti opastamaan meitä maastopyörien kera vuorille. Ne maisemat! Ylöspäin mennessä kulkeminen oli järkyttävää tarpomista ja polkemista reidet maitohapoilla, ja vaikka päivä oli pilvisen kolea, kuuma tuli hetkessä. Tie kiemurteli serpentiininä ylöspäin, ja joka puolella oli oliiviviljelmiä talvisina ruotoina. Mitä ylemmäs mentiin, sitä oranssimmaksi maaperä muuttui. Ilman ohenemisenkin saattoi tuntea.

Vuoria, peltoja, mäkiä avautui toisensa jälkeen. Puuskutus ja hikoilu palkittiin todellakin. Ja sitten se alaspäin tuleminen. Henkilökohtaisesti olen aikamoinen arkajalka hissuttelija, joten en todellakaan päästellyt pyörälläni vauhtia huippuunsa, muut kyllä viilettivät mäkiä alaspäin hullua vauhtia. Aivan yhtäkkiä olimme taas alhaalla, murto-osassa ylösmenoajasta. Tahtoo uudestaan!

Maastopyöräilyn ohessa olemme ehtineet jo jonkin verran kierrellä pikkukylässämme Kryonerissa. Lähileipomosta saa parhaat aamiaisherkut, ja paikalliset katselevat ihmeissään mutta ystävällisesti outoa kieltä puhuvaa joukkoamme. Se, että kreikan taidot rajoittuvat tällä hetkellä lähinnä hyvän huomenen toivotukseen ja kiitokseen, aiheuttaa kovasti komiikkaa ja turhautumista arkisia asioita toimittaessa. Eivät paikalliset juurikaan puhu englantia, joten se on aika tavalla meidän käsissämme nyt opetella kieltä.

Onkin ihan tarkoituksellista, että meidät on sijoitettu tällaiseen pieneen vuoristokylään, josta omin avuin ei pääse lähtemään mihinkään. Seuraavat kaksi viikkoa on tavallaan ihan pakko alkaa heti käyttää niitä vähiäkin uusia kielellisiä kykyjä, jos haluaa selvitä leivän tai maidon ostamisesta. No, tiedän minä jo jotain muitakin sanoja. Esimerkiksi "kala" tarkoittaa "hyvä". "Siga" on "hitaasti".

Tänään olemme odotelleet innolla uusien kämppistemme saapumista. Unkarilaiset ja huomenissa saksalaisetkin harjoittelijat liittyvät seuraamme, ja meininki on entistä kansainvälisempää. Kivaa!

Nyt kyllä. Pitäisi venytellä lihaksia, tai huomenna ei ole mitään mahdollisuuksia päästä ylös sängystä. Aamulla kuitenkin alkavat heti kieliopinnot, eli eiköhän se sanavarasto tästä laajene. Tai muuten en enää kehtaa mennä sinne leipomoon näyttämään naamaani...

Täällä ollaan: Tunnelmointia vuoristokylästä

Täällä sitä nyt ollaan, vaikka ihan täysin ei ole oma pieni pääni sitä vieläkään ymmärtänyt. Matka taittui melko sujuvasti, ja saavuimme perjantai-iltana junalla ensin Korinthos-nimiseen kaupunkiin, joss pyörimisen jälkeen nykyiseen kotiimme. Sijaintina Kryoneri, noin 1 000 asukkaan pieni vuoristokylä 800 metriä merenpinnan yläpuolella. Asumuksena majatalo, joka tuo erehdyttävästi mieleen Unelmien poikamies – sarjan loistolukaalit… Maisemat ympärillä ovat aivan käsittämättömiä: vuoria, oliivipensasviljelmiä, vanhoja rapistuneen näköisiä kivitaloja, ja meri jossain tuolla alhaalla.

Tie, jota pitkin tänne ajettiin Panos-nimisen kreikkalaisen miehen (hän vastaa meidän työharjoittelustamme) kanssa, on pelkkää sykkärää mutkaa. Panos ajeli kohtuullisen rennoin ottein kurveja suoriksi, ja siinä vaiheessa oli parempi vaan suosiolla pistää silmät kiinni ja toivoa parasta. Ylöspäin tullessa ei tajua, kuinka korkealla oikeasti ollaan, mutta kun ajoimme alas Kiato-nimiseen kaupunkiin, korvat menivät aivan lukkoon. Että korkean paikan harjoitusleirillä asutaan.

Ensimmäiset 2 viikkoa tulemme asumaan siis täällä loistokkaissa oloissa kielikurssilla. Seuraamme liittyy lähipäivinä vastaavanlaisia harjoittelijoita ainakin Unkarista ja Saksasta. Kieliopintojen lisäksi ohjelmassa on mm. opastusta kreikkalaiseen keittiöön, vierailuja eri kohteisiin, ja maastopyöräilyä vuorilla…varsinkin tuota viimeistä odotan jo aivan innolla!

Kun kahden viikon lomailu vuoristokylässä on ohi, meidät sijoitetaan työpaikkoihimme. Siitä eteenpäin asumisen taso tulee laskemaan huomattavasti. Eilen saimme esimakua tulevasta, kun vierailimme yhdessä opiskelijakämpässä Kiatossa. Muutama meistä tulee luultavasti asumaan jatkossa kyseisessä asunnossa. Kylpyhuone oli aika…no, haasteellinen. Mutta vielä ei mietitä tulevia, nyt otetaan ilo irti tästä alkuvaiheen naurettavan mahtavasta meiningistä.

Säästä sen verran, että kuin perjantaina kone laskeutui Ateenaan, oli todella aurinkoista ja lämmintä. Ainakin minut tunnisti välittömästi muualta tulleeksi, koska ylimääräiset vaatekerrokset lensivät heti pois, ja seikkailin t-paidassa ympäriinsä. Samaan aikaan jokainen kreikkalainen kiristi villakangastakkinsa kaulusta ja sitoi villahuivinsa tiukemmalle…

Eilen kuitenkin oli minunkin mittapuuni mukaan viileää, ulkona saa vielä todellakin pitää lämmintä päällä. Paikallisten mukaan juuri nyt on se ankein aika vuodesta Kreikassa. No, jos minulta kysytään, niin ei silti ole pahemmin valittamista. Se, että appelsiinipuut ovat pullollaan hedelmiä, joita voi ohi kulkiessaan napata mukaansa on kuitenkin aika hillittömän hienoa. Ja se, että maisemat vaan ovat jotakin ihan käsittämätöntä…en minä ainakaan koe, että täällä olisi juuri nyt aivan hirveän ankeaa :D