Matka alkoi lupaavasti jo siitä hetkestä, kun kello yhdeksän aamubussi ajoi iloisesti pysäkkimme ohi vinhasta heiluttelusta ja viittomisesta huolimatta. Ryhmämme ei lannistunut pienestä, vaan vietti mansikkalitran mittaisen piknikhetken odotellen seuraavaa tunnin päästä saapuvaa kyytiä. Viimein pääsimme matkaan ja suuntasimme kohti Isthmosta, jossa vaihdoimme täpärästi Nafplioon menevään linja-autoon.
Köröttelimme bussissa ihastellen vehreitä maisemia, jotka kulkivat vuorien ja viinilaaksojen välissä. Odotimme jo innolla pääsyä Nafplioon, jossa saisimme kiivetä korkean linnoituksen huipulle. Joten kun ennen pitkää saavuimme kaupunkiin, jossa näimme jo kaukaa vuoren huipulla komeilevan linnan, nousimme kiireesti pois linja-auton kyydistä, kuten teki suurin osa muistakin matkustajista.
Katselimme kaupungissa ympärillemme jonkin aikaa, ja lähdimme suuntaamaan kohti vuorta ja linnoitusta. Kämppikseni olivat jo aiemmin käyneet Nafpliossa, joten olimme saaneet heiltä etukäteen tietoa paikasta. Niinpä ennen pitkää soitinkin yhdelle jos toisellekin heistä kysyäkseni neuvoa siitä, miten vuorelle pääsee. Paikalliset kun eivät oikein näyttäneet ymmärtävän, mistä puhuin.
Kiertelimme vuoren läheisyydessä, ja löysimme keskinkertaisen kiinnostavia raunioita, sekä portaat, joiden luulimme vievän linnoitukselle. Kävin jututtamassa myös kahta paikallista nuorta miestä, ja kysyin heiltä neuvoa linnoitukselle pääsemiseksi. He katsoivat minua kuin hullua, kun sanoin haluavani kävellä linnalle. Portaat olivat kuulemma todella kapeat, ja reitti kuhisi käärmeitä. Sanoin silti moneen kertaan ja painokkaasti, että minä aion kävellä, ja että monet ystäväni ovat käyneet ylhäällä. Miehet sanoivat kuitenkin edelleen, että ylös pääsee korkeintaan taksilla.
Tilanteessa vaikutti olevan jotakin hieman vialla. Palasin muiden seuraan, ja päätimme soittaa vielä Nafpliossa jo käyneille ystävillemme. Kovasti puhelimen toisessa päässä ihmettelivät, kuinka tilanne nyt oli meille niin hankala. Jossain vaiheessa tuli puhetta siitä, kuinka meri on ihan siinä vuoren vieressä. No, jännä juttu sinänsä. Me oltiin nimittäin aivan vankasti kyllä sisämaassa.
Samoilta avuliailta miehiltä kysyttyämme (minä henkilökohtaisesti en enää kehdannut mennä heidän luokseen) selvisi, että olimme Argosissa, 20 kilometrin päässä Nafpliosta. Argosissa oleva linnake nimeltään Larissa, johon olin vakaasti aikonut kiivetä, oli aivan eri vuorella. Vaikutti olevan aika hauskaa kyseisillä tyypeillä, kun tajusivat meidän pikku erheemme. Eihän me tosiaan kuin noin kaksi tuntia väärässä kaupungissa ehditty pyöriä...
Huumorintajun rajoilla lähdimme suuntaamaan kohti taksitolppaa, ja nappasimme kyydin ihan aidosti Nafplioon. Siinä vaiheessa kun sinne viimein saavuimme, ymmärsin heti miksi kaupunkia kutsutaan Kreikan kauneimmaksi (seikka, jota hieman olin ihmetellyt Argosiin saapuessamme!). Rakennukset olivat punatiilisiä, meri kimalteli vieressä, ja vuori (jolle johtavia portaita sokeakaan ei voisi olla huomaamatta) kohosi jylhänä edessämme.
Pienen evästauon jälkeen lähdimme kipuamaan 999 porrasta ylös. Oli kuumin iltapäivän hetki, ja vesipullo oli ahkerassa käytössä. Maisemat olivat askel askeleelta huikaisevampia, ja vaikka kipuaminen aika raskasta olikin, halusin vain päästä pian ylös näkemään koko komeuden. Linnoitus huipulla oli jo menossa kiinni (olisimmehan toki voineet olla vain noin 3 tuntia aiemmin perillä), mutta onneksi ehdimme ylhäälläkin kiertelemään mukavasti. Alasmennessä jalat alkoivat jo tuntua makaronilta, ja selvittyämme urakasta jalat tärisivät ihan hulluna. Voittajafiilis!
Ehkä pienen aprillipäivän erehdyksemme jälkeen Nafplioon pääseminen tuntui vieläkin makeammalta. Sanoinkuvailemattoman, käsittämättömän ja tajuttoman kaunista! Ilman muuta hienoin paikka, jonka tähän mennessä Kreikassa olen nähnyt.
Ehkä uudestaan en kuitenkaan halua joutua tilanteeseen, jossa joudun esittämään kysymyksen "Anteeksi, mutta missä kaupungissa me olemme?".
5 kommenttia:
mua naurattaa kylla vielakin vahan toi teian seikkailu! mutta mika parasta, kaks karpasta yhdella iskulla: ei tartte menna enaa argosiin uudestaan!
Hei mä sain sun ihastuttavan setä-kortin tänään!(Joka oli tosin ensimmäinen laatuaan) Kiitos hirviästi, se on todella ihastuttava.
Ja sain myös Martan, Sallan ja Sippiksen setä-kortin, joten ehkä mä voin ripustaa ne vaikka vierekkäin seinälle, niin kauniita ne on. :D
Toi oli kyllä ihan paras juttu koko matkalla, kiitos muuten tosta kuvasta jossa olen jälleen sangen edustavan näköinen niin kuin aina :)
hihi :) kuulostaa jännittävältä. Käärmeitä kuhiseva vuorenrinne, sinne on Jennin päästävä! Todella kauniita kuvia sitten todellisesta kohteesta! Näyttää nimittäin sen luokan korkeuksilta, että itse olisin saattanu liikkua viimeiset portaat lähinnä ryömimällä..
Piitu:
Kiitos kortista! Huippumaisemat. Ihan toista kuin vesipaiste. Käärmeiden sekaan mua ei ois saanu, mut on se ny jos ei saa vuorta vallottaa. Onneksi ehditte käydä oikeallakin vuorella. Rappuset kuulosti hyvältä treeniltä.
Lähetä kommentti