Sellainen oli Kefalonia.

Suomalaisjoukkueemme päätti käyttää kolmen päivän mittaisen vapaan tekemällä retken Kefaloniaan, Kreikan länsipuolella sijaitsevalle saarelle.

Matka taittui ensin parituntisella junamatkalla Patraan, josta hyppäsimme lautalle. Kolme tuntia ruotsinlaiva-tyyppisessä kulkuvälineessä taittui kannella tunnelmoidessa. Ei ollut edes yhtään kylmä, vaan ihanan aurinkoista ja tuulikin oli lämmin. Melko harhaanjohtava säätila seuraavaa kolmea päivää ennakoimaan, kuten myöhemmin kävi ilmi.

Perille päästyämme alkoi turistisäätäminen. Otimme taksin Samin ulkopuolella (selvennettäköön, että Sami on kaupunki, Kefaloniasta löytyvät myös Lassi ja Pera) sijaitsevalle luolalle, joka on hieno turistinähtävyys. Luonnollisesti, koska sesonki ei ole vielä alkanut, kohde oli suljettu. Sitä ihmetellessämme yksi ryhmämme reippaista retkeilijöistä huomasi hukanneensa sekä lompakkonsa, että puhelimensa.


Seurasi monivaiheista sekasortoa, jonka päätteeksi löysimme itsemme paikallisen satamapoliisin toimistosta syömästä jäätelöä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja satamapoliisi oli oikein mukava, vaikka ei kovin sujuvaa englantia (kuten emme mekään kreikkaa) puhunut.

Sami oli kohteena aika pian koluttu. Yövyimme varsin edukkaassa hostellissa, ja seuraavana aamuna varhain hyppäsimme bussiin kohti Argostolia, saaren pääkaupunkia. Reitti vuorten yli oli todella mutkitteleva. Mäki oli niin jyrkkää, että jopa pelotti. Ensimmäisen Kreikan kotini Kryonerin vuoret ja pikkutiet jäivät heti kakkoseksi. Maisemat olivat aivan huikaisevia, ja näimme paljon lampaita. Ja aasin myös.

Sää alkoi olla aika heikko, satoi nimittäin lähes tulkoon rakeita. Saapuminen Argostoliin oli silti pääosin innostunut. Aamukahvin voimistamina lähdimme seikkailemaan ympäriinsä, ja yösijakin löytyi kohtuullisen helposti. (Majapaikan omistaja hehkutti suureen ääneen kreikkalaisittain harvinaista luksusominaisuutta: vessapaperin sai heittää ihan oikeasti pönttöön!)


Kaupunki oli ihan mukava, pikku-Samin jäljiltä varsinkin. Hienointa ehdottomasti oli kuitenkin kävellä satamassa ja syrjemmällä rantoja pitkin. Täällä Kiatossa ei ole kovin vehreää, joten Argostolin ihanat nurmikot saivat minut hihkumaan ilosta. Ja jostain kumman syystä halusin välttämättä uimaan, vaikkei tosiaan ihan kesäisin ilma ollut. Kylmähän se meri oli.


Kefaloniassa on kuulemma kuvattu Kapteeni Corellinin Mandoliini (se aika mitäänsanomaton leffa, jossa on Nicolas Cage ja Penelope Cruz). Näimme paljon erilaisia koiria. Ruoka oli pääosin erinomaista, maistoin mousakaa, nam. Kahviloissa ja pubeissa soi uudenkarhea 90-luvun musiikki.

Paluumatkalla Patrasta junalla lähdettyämme päätimme jäädä pois Diakopta-nimisellä asemalla, sillä sieltä käsin pääsee varmasti erittäin hienolle ja ikimuistoiselle vuorikiertoajelulle erityisellä junaradalla. Reissun teeman mukaisesti suunnitelma vaan ei mennyt ihan putkeen, koska kohde oli suljettu. Tapoimme aikaa kolme tuntia seuraavan junan tuloon Samiakin pienemmässä paikassa. Kävimme syömässä, sekä kahvilla. Ostimme Kinderit, ja juhlistimme jälkikäteen kotimaan pääsiäistä (täällä ko. pyhä o vasta kuukauden päästä). Että sellainen välietappi.

Reissu ei ollut ehkä ihan sellainen kesäinen unelmaparatiisisaarella oleilu kuin etukäteen oletin, mutta kaikesta huolimatta ja juurikin siksi oli todella hauskaa. Oikeastaan nähtävyyksillä, ja varsinaisella kohteella ei aina ole niinkään väliä. Reppu selässä varhain aamulla tallusteleminen linja-autolle ja aamiaiseksi furnoksesta (leipomosta) ostetun pinaattipitan syöminen on vaan tosi hienoa. Samaten nukkuminen lautalla tai muussa kulkuvälineessä. Eli siis se reissun päällä oleminen.

Kiitti hei Kefalonia, oli märkää, kylmää ja kivaa!

(Niin ja nähtiin myös yksi kalkkuna.)

Yleislakkoja ja pulikointia

Jo jonkin aikaa ovat Kreikkaa vaivanneet näpsäkät sähkökatkokset. Joka päivä tiettyyn aikaan sähköt katkeavat pariksi tunniksi tietyssä kaupungissa. Joten kun olen tekemässä Kiatosta lähtöä töihin, ja haluaisin kupin kahvia, ei keitin menekään päälle ja jään ilman kofeiiniannostani. Töissä Velossa ehdin pari tuntia puuhastella, kun sähköt siellä katkeavat, ja ilta jatkuu kynttilän valossa.

Nyt lakko on laajentunut julkiseen liikenteeseen, ja jopa televisiolähetykset jäävät tulemasta. Jäi sitten kiehtova Kreikan Euroviisujen alkukarsintakin kiperästi kesken typerän yleislakon takia. Voi surkeutta! En edes oikein tiedä, mihin lakko varsinaisesti liittyy, mutta poliittista valtapeliä se on yhtä kaikki, johonkin eläkejärjestelmän uudistamiseen liittyy (kysykää joltakin, joka enemmän ymmärtää paikallisista uutisista). Ja me tavalliset tallaajat joudutaan kestämään kaikki epämukavuudet.

Mutta eipä tuo liikaa hämmennä. Sitä paitsi tänään olen erityisen ylpeä itsestäni, uin meressä! Eikä edes ollut niin kauhean kylmää. Tähän aikaan vuodesta näyttää siltä, että vain todella tummapintaiset eläkeläismummot ja -vaarit palvovat aurinkoa ja uivat rauhallista rintauintia meressä. Sitten kahdesta suomalaisesta ja yhdestä saksalaisesta hohtavan valkeasta tytöstä koostuva joukkue valtaa rannan. Kyllä oli paikallisilla ihmettelemistä.

Oli muuten aavistuksen masentavaa saada kommenttia omasta ruskettumisasteesta tässä yhtenä päivänä. Olen jo jotenkin luullut saaneeni eteläeurooppalaista väriä pintaani, olen ehkä päivettyneempi kuin joskus kesän päätteeksi Suomessa. Ja sitten työkaveri tulee aidon ihmeissään kysymään "But how can you be SO white?" Kiva...

Kotimaan kaipuuta?

Hupsista, melkein viikkoon en ole Kutamaraa päivittänyt, toivottavasti kaikki eivät ole ihan täysin tätä blogia nyt hylänneet. Kreikkalainen suurpiirteisyys on selkeästi tarttumassa...

Maailman ihastuttavin pyykinpesukone on aiheuttanut lisää sähköisiä tilanteita, sekä kreikkalaista komiikkaa. Olin yksinäni kotona, kun korjaaja-jorgos tuli yläkerran mummon kanssa katsomaan konetta. Katsoin vierestä kun he papattivat keskenään jotakin, ja aivan yhtäkkiä mummo kumartui repimään sukkia jaloistani kovasti huutaen. Tilanne oli vähintäänkin omituinen. Soitettuani kohtuullisen hätääntyneenä saksalaisen kreikkaa paremmin taitavan kämppikseni hätiin, selvisi oudon sukkarituaalin merkitys. Kuulemme kylppärin lattiastakin voi saada sähkärin, jos siinä paljain varpain tallustelee kun kone on päällä. Että jee! No, nykyään käännämme aina sähkökaapista virrat pois, kun pyykinpesu on aikeena. Ja eiköhän sille koneelle jotain tehdä...vielä jonakin kauniina päivänä?

Töissä on ollut kovasti puuhaa. Eilen järjestimme Eurooppa-päivän, jota varten minä, sekä saksalainen ja liettualainen EVS-harjoittelija olimme keränneet kaikenlaista jännittävää tietoa ja materiaalia kotimaistamme. Pienoinen Suomen kaipuu heräsi siinä sivussa, vaikka muuten olen täällä kovasti viihtynyt. Tämä tyttö haluaisi niiiiiiiin kovasti laskemaan rinteisiin laudalla tai suksilla!


Suomalainen pulla (jonka valmistaminen naurettavalla uunillamme oli myöskin lupaus seikkailusta) meni kuin kuumille kiville kreikkalaisten lasten ja aikuisten suihin. Salmiakki sen sijaan aiheutti monenmoisia naamanväänteitä, vaikka taisi muutama eteläeurooppalainen ihan aidostikin salmiakista tykätä.

Paikallisista yllättävän moni oli aidosti siinä luulossa, että Suomessa tosiaan on jääkarhuja. Mitä niille täällä koulussa oikein opetetaan? Onneksi minä olen sentään oikaisemassa vääriä käsityksiä. Ja nyt myös jokunen kreikkalainen osaa sanoa "Minä rakastan sinua" kauniilla suomen kielellä.

Let's carnivale!

Nettinörtti on onnellinen, kun useamman päivän katkon jälkeen internet toimii taas täältä asunnolta. Onneksi lähiaikoina on ollut muutakin tekemistä, kuten sunnuntain iloisen reipashenkinen matka Patran karnevaaleille. Kyseessähän on siis koko Euroopan suurin karnevaali, ja kävijöitä miljoonan luokkaa.

Junaliput Patraan ostimme jo hyvissä ajoin, ja asujakin suunniteltiin innolla varmaan koko mennyt viikko. Itse päädyin jonkinlaiseen metsänpeikko/haltija/mikälie/chiquitabanaaninainen -asukokonaisuuteen. Kiato on aivan täynnä erilaisia pelkästään karnevaaliasuja myyviä liikkeitä, se on todellinen bisnes tässä maassa. Itse kuitenkin hyödynsin lähinnä oman vaatekaappini sisältöjä. Yhdestä liikkeestä mukaan tosin löytyivät erityisen jännittävät peikkokorvat, joista karnevaaleilla sittemmin moni oli kovin kiinnostunut.


Sunnuntaiaamuna hyppäsimme junaan. Oli hauskaa kulkea kaupungin halki oudossa asussa, varsinkin kun Kiatossa ei juurikaan ollut muita karnevaaliasuisia. Junassa sitten näkikin jo, että on Patraan muitakin menijöitä. Matka taittui parissa tunnissa, ja naurettavan halvalla (2,80€!). Kreikka on junalla, linja-autolla ja taksilla matkustamisen luvattu maa, ihan ilman mitään opiskelija-alennuksiakin.

Perille päästyämme ihmettelimme aluksi, että missä ne bileet oikein on. Porukkaa kyllä oli, mutta koska oli vasta keskipäivä, ei vielä tapahtunut mitään erikoista normaalista markkinahumusta poikkeavaa. Iltapäivällä tunnelma alkoi sitten tiivistyä, ja ihmiset kokoontuivat katsomaan pääkatujen varrella tanssivaa paraatia. Ja siinä olikin katsottavaa, kymmenet tuhannet ihmiset erilaisissa, useimmiten todella mauttomissa, asuissa tanssivat, marssivat, hyppivät ja loikkivat ympäriinsä. Mukana oli väkeä oikeastaan vauvasta vaariin.



Jos iltapäivän paraati olikin hieno, niin oikea karnevaali alkoi illan pimetessä. Sää oli aika kehno, ja kaatosateen masentamina olimme jo jossain vaiheessa tekemässä lähtöä kotiin. Osa lähtikin, mutta onneksi minä jäin. Sen verran hullut kekkerit ilta toi tullessaan! Sääkin parani siinä sivussa ihan siedettäväksi. (Jännä muuten, että eilinen oli ehkä ainoa huono sää todella moneen viikkoon, tuuria taas).

Kaduilla tanssi ihmisiä järkyttävän suurissa laumoissa. Joka puolella soi musiikki, ja kun siirtyi kymmenen askelta eteenpäin, oli uusissa kemuissa. Löysimme ostoskeskuksen, jonka aula oli muutettu yökerhoksi, mutta suurimman osan ajasta pyörimme vaan ulkona. Käsittämättömän hienoa! Sanomattakin selvää, että jalat eivät olleet enää kantaa siinä vaiheessa, kun aamuyöllä odotimme junaa juna-asemalla. Onneksi kaikki muutkin näyttivät yhtä väsyneiltä, ja karnevaaliasut jo hieman kulahtaneilta ja naurettavilta.


Patra oli kyllä ehkä melkein hienointa, mitä tähän mennessä Kreikka on tarjonnut. Vaikka maailman ärsyttävimmät pillien vihellykset ja macarena-tyyppiset musiikkiratkaisut soivatkin häiritsevästi yhä päässä, niin se on aika pieni hinta isosta huvista!

Muuttamis/Muuttumisleikit

Nyt melkein kahden viikon ajan me kaikki suomalaiset olemme asuneet samassa asunnossa täällä Kiatossa. Tänään kuitenkin viimein kaksi muuttaa pois Loutrakiin. Tylsää ja murheellista, sillä meillä on ollut täällä niin kivaa viidestään! Toivottavasti tytöillä on kiva kämppä siellä…

Asuntokuviot ovat täällä kyllä osoittautuneet varsin mielenkiintoisiksi. Harjoittelijoita laitetaan erinäisiin väliaikaismajoituksiin, ja muuttopäivät ovat jossain epämääräisesti ilmaistussa ajankohdassa. Puhutaan ”ensi viikolla” tai ”ei enää kauan”. Aikaa kuitenkin kuluu ja sitten viimein kun muuton hetki tulee, siitä saa tiedon hyvällä tuurilla päivän varoitusajalla. Itselläni on käynyt tuuri, koska saamme asua tässä samassa asunnossa (näin ainakin uskoisin tällä hetkellä!) loppuun asti.

Eilen juhlistimme viimeistä iltaa yhdessä herkkuja syömällä ja leikkimällä kampaajaa. Askartelusaksilla ja sheivausterällä saa todella jännän rokkitukan aikaiseksi! Uusi tukka on nyt tällä tytöllä. Hei kiitti Tea!

Kreikassa muuten varmaan lähes jokaisella naisella on pitkät kauniit hiukset, täällä selvästi ”hiukset ovat naisen kruunu” –ajattelu on voimissaan. Kuukauden aikana olen nähnyt ehkä kaksi lyhythiuksista kreikkalaista naista. Täällä monista pienistä asioista voi nähdä sen, että naisen asema vaikuttaa olevan aika erilainen Suomeen verrattuna. Sen näkee esimerkiksi kurkistamalla sisään kahviloihin ja kuppiloihin. Niissä istuu ainoastaan miehiä, naiset ovat kotona huolehtimassa lapsista ja ruoanlaitosta. Yksi monista asioista, mikä Suomessa on toisin, ja paljon paremmin.

Auringonottoa ja näennäiskiirettä

Viikon verran olemme jo asuneet Kiatossa...miten aika voi kulkea näin nopeasti? Enää en ole ihan joka kerta hukassa, kun yritän löytää reittejä paikasta toiseen. Tiedämme suunnilleen kellonajat, jolloin kaupat ovat kiinni (iltapäivän siestan ajaksi moni paikka kaupungissa jähmettyy), ja oikeat bussipysäkit ja aikataulut, vaikkakin eteläeurooppalaisen joustavat, ovat hallussa.

Sen verran turisteja yhä olemme, että aivan luvattoman usein tulee käytyä ulkona syömässä. "Ena pita kotopoulo kai sprite, parakalo" on lausahdus, jonka päästän suustani jo varsin tottuneesti. Kanapita on namia, voittaa hesehampurilaiset mennen tullen. Rasvan määrä tosin on ehkä jopa suurempi, mutta milloinkas terveysruoka ois mun läheisyydessäni viihtynyt... Vähän pitää skarpata kuitenkin. Keittiömme vaan ei varsinaisesti kutsu kokkaamaan epäkäytännöllisyydellään.

Koska työaikamme ovat varsin iltapainotteiset, päivät kuluvat helposti hitaassa heräilyssä, kohtuuttoman pitkässä aamupalassa (henk.koht. ennätys 2 tuntia) ja lojumisessa terassilla. Sitten yhtäkkiä kello on neljä, ja pitäisi olla linja-autossa. Hirveä kiire pysäkille parin kadunvälin päähän, jossa yleensä joutuu kuitenkin odottamaan aikataulusta jäljessä olevaa kulkupeliä noin vartin verran. Arpapeliä on elämä, sillä kuitenkin yhden kerran olen kyseisestä autosta jo myöhästynytkin. Mietityttää vaan, miten sitä osaa Suomeen palatessa sitten taas olla tehokas ja jämpti? Tähän aivan toisenlaiseen rytmiin on liiankin helppo sopeutua.

Töissä olen ryhtynyt käsikirjoittamaan satua lapsille, ja olen aivan innoissani projektistani. Sadun teemana on ympäristökasvatus. Tarina vilisee maanjäristyksiä, ja henkiin herääviä roskia. Tarkoitus olisi esittää se kuukauden päästä kreikaksi lapsiryhmille, huh heijaa sentään. Kääntöapua toki saan, mutta siinä tulee olemaan kova opetteleminen, että osaan ääntää sujuvasti kreikkaa. Pientä haastetta kehiin...

Tänä viikonloppuna olemme ottaneet haltuun kreikkalaista yöelämäkulttuuria. Perjantai-iltana pyörimme turistirysässä Loutrakissa muiden harjoittelijoiden kanssa, ja eilen täällä Kiatossa. Sanotaan nyt näin, että täällä saa aivan liiaksi asti huomiota, varsinkin jos omassa seurueessa ei ole yhtäkään miespuolista henkilöä. Meidän suomalaisviisikolla tosin on se etu puolellaan, että kukaan meistä ei ole vaaleaverikkö.

Tänään tummatukat ja punapäät ottavat imurin, rätin, ynnä muut siivousvälineet kauniiseen käteen, ja siivoavat tämän kämpän. Muka ei ole ollut aikaa missään vaiheessa, hmph! Tietysti mm. auringonottaminen velvoittaa usein pysymään ulkosalla.